Pohjoismaisten Marttapäivien kuulumisia
5.7.2023
Pohjoismaiset Marttapäivät järjestettiin Kuopiossa 15.–17.6.2023. Osanottajia oli nelisenkymmentä, ja Laajalahden Martat osallistui ainoana espoolaisena marttayhdistyksenä tapahtumaan. Päivien teema oli Taste Savo - Maista Savoa - Smaka på Savolax. Savolaiset Martat olivat laittaneet parastaan ja päivien ohjelma oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Saimme maistaa Savoa monelta kantilta: tietoa ja osaamsita tuli aina eurooppalaiselta tasolta paikalliseen osaamiseen asti. Luennoitsijoina ja puhjuina olivat Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen, Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio asiantuntija Johanna Kantala Savonia ammattikorkeakoulu, ruoka- ja matkailuasiantuntija Kirsi Vartia Maa- ja kotitalousnaiset ja yrittäjä Eetu Tikkanen Iltalypsy Oy.
Lisäksi tutustuimme Kuopion Palvelualan opistoon, risteilimme Kallaveden järvimaisemissa ja vierailimme Alahovin viinitilalla Vaajasalossa. Ohjelmaan kuului myös ensimmäisenä päivänä coctailtilaisuus Kuopion kaupungintalolla ja juhaillallinen hotelli Puijonsarvessa toisen päivän iltana. Päivät päättyivät vierailuun Savon Marttojen keittiötiloissa, jossa nautimme Ylä-Savolaista herkkua muurinpohjalettuja.
Oli hienoa olla mukana tällä erää viimeisillä pohjoismaisilla naisjärjestöjen päivillä. Alla luentojen pdf-tiedostot sekä kuvat, jotka suurenevat klikkaamalla niitä.
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen esitys: Kestävä ruokajärjestelmä
Pääsihteeri Marianne Heikkilän esitys: 124 vuotta kestävän arjen asialla
TKI-asiantuntija Johanna Kantalan esitys: Savolainen Ruokakulttuuri ja ruokaosaaminen Savossa
Ruoka- ja matkailuasiantuntija Kirsi Vartian esitys: Ensimmäinen ERG -ruokamaakunta Suomessa
Yrittäjä Eetu Tikkasen esitys: Willimaku, tarinaa yrityksestä ja tuotteista